ProVictoria
Provictoria on yhdeksän oululaisen triathlonistin 2016 perustama seura. Nimensä mukaisesti Provictorian tavoitteena on alusta alkaen ollut mahdollistaa seuran jäsenten kilpailullisten tavoitteiden täyttyminen olipa kyseessä sitten olympiavoitto tai oman ikäluokan suomenmestaruus. Toimintamme perustuu vahvaan yhteisöllisyyteen sillä uskomme, että vaikka triathlon on yksilölaji, niin yhdessä tekemällä meidän kaikkien on helpompi saavuttaa omat tavoitteemme. Toiminta koostuukin mm. yhteistreeneistä, kotimaisista ja ulkomaisista kilpailuista sekä yhteistyökumppaneiden kanssa järjestettävistä aktiviteeteista. Lisäksi pyrimme omalta osaltamme tukemaan muiden Pohjois-Suomen seurojen väreissä kilpailevien nuorten lahjakkaiden triathlonistien matkaa huipulle.